Siirryin siis Tähdettäriin viime joulukuussa, ja tytöt ja valkut vaikutti tosi mukavilta ja otti mut hyvin vastaan. :) Mua jännitti aluks aika paljon, mut tutustuin kaikkiin tosi nopeesti. Meillä oli ekat kisat eli Challenge Cup I jo helmikuun alussa, joten pääsin heti ulkomaillekkin. Sitä ennen meillä oli leirikin, jolla oli tosi hauskaa. Seuraavissa Challenge Cupin osakilpailuissa päästiin junioreiden maajoukkueeseen ja saatiin edustuspaikka junnujen MM-kisoihin. Jee! :D Sitten olikin jo kisakausi myös Suomen kisojen osalta käynnissä, ja pääsin ekaa kertaa kisaamaan Tähdettärien puvussa aluekisoissa, josta tuloksena oli hopeamitali! =) Aika pian sen jälkeen päästiinkin taas ulkomaille, tällä kertaa junnujen MM-kisoihin Varnaan! Sitä ennen oltiin treenattu aika rankasti, ja meillä ehti olla leirikin jossain välissä. :D Varnassa meillä oli tosi kivaa, vaikkei kisasuoritus ehkä niin hyvin mennytkään. Sitten ruvettiin tsemppaamaan kohti kauden vikoja kisoja eli SM-kisoja, jotka pidettiin Helsingissä. Treenattiin tosi tiiviisti tavoitteiden eteen. Tulokseksi kovasta työstä saatiin hopeamitali! Se oli hyvä päätös mun ekalle kaudelle Tähdissä. :)
Nyt ollaan päästy kesälomille, vaikka ainakin mulla on jo ikävä takasin treenisaleille! :D Kotitreenaillaan vielä pari viikkoa, ja palataan sitten treenien pariin leirin merkeissä. :)
- Anni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti